torstai 5. maaliskuuta 2015

Luokkahuoneen säilytysjärjestelmä & Ikean suunnittelutyökalu

Olin toissapäivänä Ikeassa katsastamassa tarjontaa luokkahuoneprojektia ajatellen. Esimerkiksi säilytysjärjestelmien tarjonta Ikeassa on todella hyvä, eikä tyyliltään huuda liikaa Ikeaa. Onneksi kävin paikan päällä katsomassa, nimittäin moni ajatus meni kyllä uusiksi! Varsinkaan julkitilaan ei voi aina valita sitä halvinta, sillä se valitettavan usein kertoo laadusta. Ikean Bestå-sarja kuitenkin vaikutti laadukkaalta, toimivalta ja erittäin muunneltavalta ratkaisulta.

Ihastuin tähän kaappisommitelmaan.

Bestå-sarjan kaappeja.

Kaksi päällekkäistä kaappiriviä on myös hauska ratkaisu.

Tämä vaikutti myös hauskalta säilytysjärjestelmältä, muttei kuitenkaan tähän kohteeseen tarpeeksi vähäeleinen.

Paljon erilaisia kaappien ja laatikoiden värejä.

Nämä lipastot ovat myös veikeitä, mutta tässä kohteessa ne eivät toimisi pienten laatikkojen vuoksi, ja tyylikin on eri maailmaa.

Päädyin säilytysjärjestelmistä siis Beståån, ja sopivasti Ikean sivuilta löytyikin suunnitteluohjelma jolla voi koota erilaisia Bestå-kokonaisuuksia. Tässä muutamia tekeleitäni.

Pelkkä valkoinen on eleetön, mutta liiankin sellainen.

Ihastuin sinapinkeltaisiin oviin. Ne ovat todella kauniita, mutten usko että saan niitä toimimaan muun suunnitelman kanssa. Keltainen ei minusta ole muutenkaan paras väri oppimisympäristöön.

Päädyn todennäköisesti lopulta tähän vaihtoehtoon toisessa luokassa. Toiseen luokkaan pitää vielä suunnitella oma hyllyjärjestelmänsä.

Ikean suunnittelutyökalu oli kätevämpi kuin itse piirrustelu, ja sen avulla saa tehtyä kivat mallit asiakkaalle. Ohjelmassa oli kuitenkin ärsyttäviä bugeja, ja sen käyttö oli aika hidasta, koska sitä ei ole tehty kovin käyttäjäystävälliseksi.. Kätevää oli, että suunnitelmasta ulos saa ostoslistan, joka helpottaa sekä minua, että asiakasta. Harmillisesti ostoslistan joukkoon oli kuitenkin eksynyt bugina yksi ylimääräinen ovi, joten se kannattaa ehdottomasti kyllä tarkastaa ennen kuin lähtee ostoksille..

Ensikerralla koitan saada vihdoin luokkahuoneiden ennen-kuvat tänne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti