torstai 27. marraskuuta 2014

Nyt tahdon

Huomenna päätetään uudesta avioliittolaista. Vaikkei mielipidekirjoitukset varsinaisesti kuulu blogini luonteeseen, tuli tarve avata ajatuksiani asiasta hieman. Noin niinkuin oman pääkoppani vuoksi, tai ken tietää voihan joku saada tästä vaikka ajatuksen siemenen. Joku voi vaikka kääntää takkinsa kuten minä tein.

Vastustin ennen tasa-arvoista avioliittolakia. Tai no sanotaanko näin, että asia oli minulle hälläväliä, joten päätin että mielummin ei. Minulla ei ole koskaan ollut mitään homoja tai lesboja vastaan. Kahden samaa sukupuolta olevan välinen avioliitto vain tuntui vieraalta ja turhalta, koska onhan se rekisteröity parisuhdekin keksitty. Ajattelin, että minäpä olen tällainen perinteinen tyyppi (sanan perinteinen surkeimmassa merkityksessä..). Nyt nolottaa silloinen ajatusmaailmani, mutta onneksi mielipidettä voi muuttaa.

Olen monia asioita - rento lähiömutsi, perinteisille sukupuolirooleille naurava vaimo, parantumaton esteetikko, optimisti ja unelmien saavuttaja. Jos yksi näistä asioista olisi lesbo, todennäköisesti asia olisi hyvin tärkeä minulle, sillä olen haaveillut naimisiin menemisestä jo pienestä pitäen. Minä en ole lesbo, mutta voisin yhtä hyvin olla. Minä en ole, mutta joku muu on. Oikeastaan kyse on vain omaa napaa pidemmälle katsomisesta. Miksi seisoisin toisen onnen edessä? Miksi haluaisin kieltää jotain, joka perustuu rakkauteen ja on pelkästään onnellinen asia?

Psst.. Lisäksi, eikös olisi ihan hyvä että eduskunnalla jäisi aikaa myös muiden tärkeiden asioden mähkimiseen?


Minä tahdon tasavertaisen avioliittolain, tahdotko sinäkin?

2 kommenttia: